Yhdistyksen kuulumisia

Lapsiperheiden Etujärjestön uuden hallituksen toiminta käynnistyi kesäkuun alussa järjestäytymiskokouksen myötä. Kokouksessaan hallitus valitsi varapuheenjohtajaksi Roberta Fabritiuksen Mäntsälästä.

Matti Sillanpää Espoosta jatkaa Väestöliiton edustajana ja Janne Kylli Espoosta Kelan Kanta-palvelun asiakasraadissa. Kuluttajaparlamenttiin ei tänä vuonna osallistuta.

Keväällä jo ennen uuden hallituksen valintaa Lape lähti mukaan Päivi Tenhunen-Marttalan kehittämän Tasarahamallin projektiin. Malli on vaihtoehtoinen perhevapaa- ja -etuusmalli, jonka ideana on perheen täysi valinnanvapaus. Yhdistys suosittelee mallia perhevapaiden pohjaksi. Lisää tietoa ja laskelmat mallista löytyy osoitteesta: www.tasarahamalli.fi

Tule mukaan toimintaan!

Tarvitsemme Lapessa monenlaisia taitoja ja osaamista. Haluaisitko kenties toimia omalla alueellasi yhteyshenkilönä ja järjestää paikallistoimintaa? Vai haluaisitko saada lapelaisten tietotaitoa tueksesi omalla alueellasi vaikuttamiseen? Tai tulla mukaan Tasaraha-projektiin? Ota vain rohkeasti yhteyttä sinua lähimpänä olevaan yhteyshenkilöön tai hallituksen jäseneen, niin asia lähtee rullaamaan. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, joten voit osallistua oman mielenkiintosi ja voimavarojesi mukaan.


Tue toimintaa liittymällä jäseneksi

Yhdistyksemme on jäsentensä näköinen kokonaisuus ja toimintaamme tarvittavat varat saadaan jäsenmaksuilla. Vahva jäsenpohja antaa meille paremmat mahdollisuudet vaikuttaa perhepolitiikkaan ja tehdä yhdessä tärkeää työtä paremman tulevaisuuden puolesta.

 Jaa tietoa Lapesta omissa verkostoissasi ja liity jäseneksi, jos et ole sitä vielä tehnyt. Viedään yhdessä lapsiperheiden asiaa eteenpäin! Liity jäseneksi täällä: http://lape.fi/liity_jaseneksi