Lapset tekevät tulevaisuuden

Tiedote 15.5.2018: Lapset tekevät tulevaisuuden, mahdollistetaan lapsitoiveet

Lapsiperheiden Etujärjestö ry
valitsi vuosikokouksessaan huhtikuun lopussa hallituksen puheenjohtajaksi Roberta Fabritiuksen Mäntsälästä. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Päivi Tenhunen-Marttala Espoosta, Matti Sillanpää Espoosta, Sanna Luomanmäki Oulusta, Juhani Pekkola Kotkasta ja Suvi Pesonen Janakkalasta. Varajäseneksi valittiin Mirka Kupari Haapavedeltä. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi Päivi Tenhunen-Marttalan varapuheenjohtajaksi ja Suvi Pesosen sihteeriksi.

Vuonna 2018 yhdistys korostaa toiminnassaan lasten merkitystä tulevaisuuden tekijöinä ja keinoja, joilla mahdollistetaan lapsitoiveet.

Suomalaisille hyvä elämä tarkoittaa elämää perheessä ja lasten kanssa. Jo vuosia jatkunut jyrkkenevä syntyvyyden lasku kertoo perheen perustamisiässä olevien alenevasta luottamuksesta lasten kanssa selviämiseen. Syntyvyys on enää 60% suomalaisten toivomasta lapsiluvusta. Jotta perheet voivat tavoitella toivomaansa lapsilukua ja samalla vääristynyt ikärakenne ja vanhushuoltosuhde saadaan korjattua, lapsiperheiden toimeentuloa ja eläkekertymää tulee parantaa ja vanhempiin tulee uskoa lastensa ensisijaisina kasvattajina.

Perhevapaita ja lasten hoidon tukijärjestelmää tulee uudistaa lasten ja perheiden etu edellä ja kaikkia perheitä tulee tukea tasavertaisesti lastenhoidon järjestämisessä. Kotihoidon tuki on yksi parhaista suomalaisista innovaatioista, mutta summaltaan riittämätön. Perhevapaauudistuksessa tulee säilyttää kotihoidon tuen parhaat puolet ja edetä Tasarahamallin suuntaan. Aito valinnanvapaus perhevapaiden käytön ja lasten hoito- ja kasvatusmuodon suhteen tukee lasten saantia.

Monilapsisten perheiden asemaan ja taloudelliseen tilanteeseen tulee kiinnittää erityistä huomiota perhe-etuuksia ja -vapaita käsiteltäessä. Joka toinen lapsi syntyy perheeseen, jossa on tai tulee olemaan vähintään kolme lasta. Kolmen tai useampien lasten vanhemmat vastaavat siis ratkaisevasta osasta koko maan syntyvyyttä. Lapsiköyhyyttä vähennetään tehokkaimmin investoimalla kolme- tai useampilapsisiin perheisiin.