Perusta tulevaisuudelle -konferenssi toi yhteen suomalaisen järjestökentän toimijat!

Avaus ja tervetulosanat

Konferenssi Perusta tulevaisuudelle järjestettiin Helsingissä Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa yhteistyössä European Federation of Parents and Carers at Home (FEFAF), Lapsiperheiden Etujärjestö ry:n sekä Eduskunnan Lapsen Puolesta -ryhmän kanssa. Tapahtuma oli jatkoa keväällä Lontoossa pidetylle kansainväliselle tilaisuudelle, ja se striimattiin myös verkkoon - katso tallenne tästä. Isot kiitokset Itlalle striimauksen mahdollistamisesta.

Tilaisuuden avasi Lapsiperheiden Etujärjestön puheenjohtaja Kristiina Paju, joka muistutti, kuinka lapsiperheiden arki nojaa yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja päätöksiin. Hän korosti, että jos lapset ja inhimillisyys eivät ole politiikan keskiössä, ei tulevaisuus ole kestävää:

“Kestävä tulevaisuus syntyy vain, jos me kaikki puhallamme yhteen hiileen – niin Suomessa kuin koko Euroopassa.”

Politiikan ja hoivan ristipaineessa

Kansanedustaja Hilkka Kemppi, Eduskunnan Lapsen Puolesta -ryhmän puheenjohtaja, nosti esiin ristiriidan poliittisessa keskustelussa: lapset nähdään usein lähinnä menoeränä, ei tulevaisuuden perustana. Hän muistutti lapsen oikeuksien sopimuksen sitovuudesta ja vaati selkeää päämäärää: ei yhtään lasta köyhyydessä.

Kemppi korosti myös työn ja perheen yhteensovittamisen merkitystä: perhevapaiden tasaisempi jakaminen, joustavat työelämän ratkaisut ja varhaiskasvatuksen kehittäminen ovat edellytyksiä sille, että jokainen toivottu lapsi voi syntyä ja kasvaa hyvinvoivassa ympäristössä.

Kansainvälinen näkökulma

FEFAF:n presidentti Anne Fennell toi englantilaisen kokemuksen keskusteluun. Hän kritisoi sitä, että vanhemmuutta ja hoivaa tarkastellaan usein vain talouspolitiikan näkökulmasta – tavoitteena saada vanhemmat nopeasti työmarkkinoille. Tämä jättää lasten todelliset tarpeet varjoon. Fennell muistutti:

“Taloudellinen mittari ei saa olla ainoa arvo. Äitiyden ja isyyden arvo on myös henkinen, emotionaalinen ja inhimillinen.”

Hänen mukaansa yhteiskunnan tulisi tunnustaa hoivan todellinen arvo ja tukea vanhempia antamaan lapsilleen läsnäoloa ja rakkautta.

Tieteen ääni: psykologian professori Lea Pulkkinen

Pitkän uran lasten kehityksen tutkijana tehnyt professori Lea Pulkkinen tarkasteli hoivaa kehityspsykologisesta näkökulmasta. Hän muistutti, että lapsen psykologiset perustarpeet – kuuluminen, pystyvyyden kokemus ja sisäinen autonomia – toteutuvat vain turvallisen ja hoivaavan suhteen kautta. Pulkkinen painotti, että rakkaus, rakenteet ja rohkaisu ovat vanhemmuuden kulmakivet:

“Rakkaus, rakenteet ja rohkaisu – ja suurin niistä on rakkaus.”

Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys – Kaija Puura

Lastenpsykiatrian professori Kaija Puura syvensi keskustelua varhaisen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Hän kuvasi, kuinka vauvan ja vanhemman välinen suhde ei ole vain tunneside, vaan muovaa lapsen hermoston ja tunne-elämän kehitystä.

Puura varoitti, että vanhemman uupumus voi heikentää kykyä vastata vauvan tarpeisiin – ja sillä voi olla pitkäaikaisia seurauksia oppimiselle ja mielenterveydelle. Siksi perheiden varhainen tuki on paitsi inhimillisesti oikein, myös kansantaloudellisesti järkevää:

“Vauvat tarvitsevat aikuisia, jotka jaksavat olla läsnä. Jokainen investointi vanhempien tukemiseen on investointi lapsen tulevaisuuteen.”

Taloustieteen näkökulma – James Heckman

Nobel-palkittu taloustieteilijä James Heckman toi videotervehdyksessään esiin tutkimustuloksia, joiden mukaan varhaiset panostukset lasten kehitykseen ja vanhemmuuden tukemiseen ovat taloudellisesti erittäin kannattavia. Hän painotti, että onnistuneiden interventioiden ytimessä on aina ollut vanhempien, erityisesti äitien, rooli.

Heckmanin viesti oli selkeä: vanhemmuuden ja hoivan vahvistaminen on yhteiskunnalle yksi tuottavimmista investoinneista.

Lapsen oikeus tulla nähdyksi – Elina Pekkarisen puheenvuoro

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen toi tilaisuuteen vahvan yhteiskunnallisen ja eettisen näkökulman lapsen oikeuksien toteutumisesta. Hänen puheenvuoronsa muistutti, että lasten hyvinvointi ei ole vain yksittäisten perheiden vastuulla, vaan yhteinen tehtävä, joka kertoo yhteiskunnan arvoista ja inhimillisyydestä.

Pekkarinen korosti, että lapsen oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi on kirjattu lakiin, mutta ei aina toteudu käytännössä. Liian usein lapsi jää järjestelmien väliin – palveluiden, aikataulujen ja päätösten alle. Hän painotti, että lapsen etu on otettava tosissaan kaikessa päätöksenteossa, ei vain juhlapuheissa.

– “Kun lapsi voi hyvin, myös yhteiskunta voi hyvin. Mutta lapsen hyvinvointi ei synny tyhjiössä – se syntyy arjessa, jossa aikuinen on aidosti läsnä ja välittää,” Pekkarinen totesi.

Hän kiitti myös vanhempia ja kasvattajia, jotka omalla työllään ja esimerkillään ylläpitävät luottamusta ja toivoa. Hänen viestinsä oli selvä: lapsuus on yhteinen asia, ja sen suojeleminen on koko yhteiskunnan tehtävä.

Äitiyden näkymätön perusta – Roberta Fabritius

Roberta Fabritius, Lapsiperheiden Etujärjestön entinen puheenjohtaja, toi esiin äitiyden kokemuksen. Kahdeksan lapsen äitinä ja kahden lapsenlapsen isoäitinä hän kuvasi hoivatyötä elämänsä vaativimpana ja palkitsevimpana tehtävänä – mutta samalla näkymättömänä työnä, jota yhteiskunta ei tunnusta.

Hän muistutti, että kotivanhemmuus ei ole harrastus, vaan yhteiskunnan perusta. Perheille tulee antaa todellinen valinnanvapaus lasten hoidon järjestämisessä ilman syyllistämistä. Hänen sanomansa tiivistyi:

“Lapsen hoitaminen ei ole taakka. Se on teko, jolla rakennetaan huomisen yhteiskuntaa. Lapset ovat parasta, mitä meillä on.”

Isyyden arki ja läsnäolon voima – Juha Itkonen

Vanhemman äänen toi myös Juha Itkonen, joka puhui isyyden kokemuksesta. Hän korosti, että lapsen perusta rakentuu arjen pienistä teoista – sylistä, katseesta, leikistä ja lohdutuksesta.

Itkonen painotti erityisesti:

• Jaettua hoivaa, jossa vastuu jakautuu ja koko perhe voi paremmin.

• Kasvurauhaa vanhemmalle, sillä vanhemmuuteen kasvetaan ajan ja kokemuksen kautta.

• Työelämän joustoja, jotta vanhemmat voivat aidosti olla läsnä.

“Lapsen perusta ei synny yksittäisistä suorituksista, vaan arjen yhteisistä hetkistä.”

Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys – Kaija Puuran puheenvuoro

Lastenpsykiatrian professori Kaija Puura nosti esiin vauvan ja vanhemman välisen varhaisen vuorovaikutuksen ratkaisevan merkityksen lapsen kehitykselle. Vuorovaikutus ei ole vain tunnesidettä, vaan se muokkaa lapsen hermoston ja tunne-elämän kehitystä.

Puura muistutti, että vauva tarvitsee ennen kaikkea turvallisen aikuisen läsnäolon – jonkun, joka vastaa itkuun, katsoo silmiin ja tulkitsee viestejä. Näissä hetkissä lapsi oppii, että maailma on ennakoitava ja luotettava.

Hän varoitti myös vanhemman uupumuksen ja stressin seurauksista: jos aikuinen ei kykene vastaamaan vauvan tarpeisiin, lapsi voi kokea turvattomuutta, joka näkyy myöhemmin oppimisessa, sosiaalisissa suhteissa ja mielenterveydessä. Siksi perheiden tukeminen varhaisessa vaiheessa on paitsi inhimillisesti myös kansantaloudellisesti välttämätöntä.

Puura tiivisti viestinsä selkeästi: “Vauvat tarvitsevat aikuisia, jotka jaksavat olla läsnä. Jokainen investointi vanhempien tukemiseen on investointi lapsen tulevaisuuteen.”

Hoivamanifesti ja paneelikeskustelu

Konferenssin huipennuksena julkaistiin Hoivamanifesti, jonka laativat Lea Pulkkinen, FEFAF ja Lapsiperheiden Etujärjestö. Manifesti vaatii hoivatyön tunnustamista yhteiskunnan perustaksi ja sisältää periaatteita, kuten:

• Hoiva tunnustetaan osaksi kansantalouden ja hyvinvoinnin mittareita.

• Perheiden valinnanvapaus lasten hoidon järjestämisessä turvataan.

• Palkattoman hoivatyön arvo nostetaan näkyväksi.

• Lapsille ja vanhemmille taataan kasvurauha – oikeus kasvaa ilman jatkuvaa kiirettä.

Paneelikeskustelussa asiantuntijat syvensivät teemaa. He korostivat mm. perheiden tuen vahvistamista, vanhemmuuden arvostamista ja sitä, että hoiva on nähtävä inhimillisenä oikeutena, ei pelkkänä kulueränä.

Kommenttipuheenvuorot – Maika, Reet ja Juhani

Lopuksi kuultiin kolme painavaa kommenttipuheenvuoroa, jotka syvensivät keskustelua hoivan arvostuksesta.

Maika Vuori toi esiin seurakunnan näkökulman. Hän muistutti, että kirkolla ja muilla yhteisöillä on tärkeä rooli vanhempien ja lasten arjen tukena esimerkiksi iltapäiväkerhojen, lomatoiminnan ja yhteisöllisten tilaisuuksien kautta. Seurakunta voi tarjota paikkoja, joissa perheet kohtaavat ja löytävät tukea ilman raskaita rakenteita. Hänen mukaansa tämä vähentää vanhempien kokemaa stressiä ja vahvistaa luottamusta siihen, että arki riittää.

Reet Einla puhui vanhempien ensisijaisesta merkityksestä lapsen kasvussa. Hän muistutti, että jokainen lapsi saa vain yhden mahdollisuuden hyvään lapsuuteen – ja sen onnistuminen on ratkaisevaa. Vanhempien ääni ja asiantuntemus omasta lapsestaan on tunnustettava ja sitä on tuettava, ei syrjäytettävä. Hänen viestinsä oli kirkas: “Jokainen lapsi ansaitsee onnistuneen lapsuuden, eikä yksikään vanhempi saa jäädä yksin tässä tehtävässä.”

Juhani Pekkola nosti keskusteluun taloudellisen näkökulman. Hän viittasi Tilastokeskuksen laskelmiin, joiden mukaan kotityön arvo Suomessa on noin 100 miljardia euroa vuodessa – lähes kolmannes BKT:sta – mutta se ei näy virallisissa tilinpidon luvuissa eikä poliittisessa päätöksenteossa. Lisäksi hän toi esille, että jokainen lapsi tuottaa pitkällä aikavälillä kansantaloudelle noin neljä miljoonaa euroa. Hänen mukaansa hoivatyön ja lapsiperheiden tuottama taloudellinen arvo on valtava, mutta jää näkymättömäksi ja aliarvostetuksi.

Yhteenvetona heidän viestinsä oli, että lasten ja perheiden hyvinvointi vaatii sekä yhteisöllisiä tukirakenteita (seurakunnat ja järjestöt), vanhempien äänen vahvistamista että taloudellisen todellisuuden tunnustamista.

Yhteenveto

Konferenssi kokosi yhteen tutkijat, poliitikot, järjestötoimijat ja vanhemmat keskustelemaan hoivan merkityksestä. Yhteinen viesti oli selvä: lapsuuden ja vanhemmuuden tukeminen on tulevaisuuden rakentamista.

Hoiva ei ole yksityisasia, vaan yhteiskunnallinen perusta. Jos siihen ei panosteta, kustannukset näkyvät tulevaisuudessa moninkertaisina – niin inhimillisesti kuin taloudellisestikin.