Avoin kirje pääministeri Jyrki Kataiselle




Vaaditte 12.11. Helsingin Sanomissa kotiäitejä ainakin osa-aika töihin. Esititte myös, että naisten pitkät poissaolot työelämästä ovat vakava ongelma Suomessa. Oletteko oikeasti miettineet asian loppuun asti?

On totta, että Suomessa on heikot mahdollisuudet osa-aikatyöhön, eikä se ole aina kovin kannattavaa taloudellisesti. Kun meillä oli kolme lasta, tein jonkin aikaa kotiäidin työni lisäksi ilta- ja viikonloppuvuoroja ruokakaupassa. Minun työpäivinä vaihdoimme mieheni kanssa lennossa lasten hoitovuoroja. Työskenteleminen kodin ulkopuolella toi vaihtelua arkeen, mutta kovin suurta rahallista hyötyä siitä ei ollut. En esimerkiksi hyötynyt tekemästäni osa-aikatyöstä lainkaan, kun minulle laskettiin vanhempainpäivärahaa neljännen lapsen kohdalla. Nyt meillä on kuusi lasta, joista kolmea hoidan päivisin kotona ja mieheni tekee lähes 24/7 töitä yksityisyrittäjänä. Kuvitteletteko todellakin, että tässä ehtisi vielä jonnekin osa-aikaiseen työhön?

Kokoomus sanoo olevansa vahva arvopuolue, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Uskotte yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluatte rakentaa ”paremminvointivaltiota”, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä elämässään ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomus pitää itseään tulevaisuuteen katsovana puolueena.

Esititte myös, että haluaisitte käydä läpi kaikki perhe-etuudet ja arvioida niiden vaikutukset naisten työllisyysasteeseen. Jos tämä tarkoittaa etuuksien leikkaamista, niin nyt mennään metsään ja pahasti. Suurimmalle osalle vanhemmista ensisijainen ja tärkein lähtökohta lasten hoidon suunnittelussa on lapsen etu. Tulevaisuuteen täytyy panostaa ja joskus se tarkoittaa sitä, että äiti hoitaa lapsia kotona. Perheissä mietitään paljon tärkeämpää asiaa kuin naisten työllisyysprosenttia – lasten hyvinvointia. Eikö työllisyyden nostamisen painopiste pitäisi olla jossain ihan muualla, kuin niissä joilla on jo kädet täynnä töitä?

Vanhempia tulee kannustaa ja tukea tulevien veronmaksajien kasvattamisessa. Yksi tällainen toimenpide on mahdollistaa perheille omaan tilanteeseen parhaiten sopiva hoitomuoto. Päivähoitolaki antaa jokaiselle alle kouluikäiselle lapselle oikeuden kunnalliseen päivähoitopaikkaan, jonka kustannuksista vanhemmat maksavat vain pienen siivun. Tämä palvelu on ehdottoman tärkeä antaen lapsen vanhemmille mahdollisuuden tehdä töitä tai opiskella. Kaikista pienituloisimmat voivat viedä lapsensa jopa ilmaiseksi päivähoitoon. Tarjoaako yhteiskuntamme kuitenkaan yhdenvertaista tukea, kun äiti tai isä haluaa hoitaa omat lapsensa kotona?

Osa-aikatyön mahdollisuuksia tulee lisätä, mutta ei heikentämällä jo ennestään surkeaa kotihoidon tukea. Kotihoidon tuki on niin pieni, että sen turvin kotihoito ei ole aito vaihtoehto. Ilman sisaruskorotuksia ja tulosidonnaista lisää kotihoidon tuki on vain 327,46 euroa kuukaudessa. Jopa työttömän peruspäiväraha on reilusti suurempi: noin 674 euroa kuukaudessa. Työttömänä olo olisi monelle kotiäidille rahallisesti huomattavasti kannattavampaa, kuin oman lapsen hoitaminen.

Olette kirjanneet hallitusohjelmaan: “Työ on parasta sosiaaliturvaa.” Ihan ensimmäiseksi hallituksessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa olisi syytä laajentaa työn kuvaa. Arvokasta, ahkeraa ja tulevaisuutta rakentavaa työtä tehdään myös niissä kodeissa, joissa toinen vanhemmista hoitaa perheen lapsia kotihoidon tuella.

Roberta Fabritius
Lapsiperheiden Etujärjestö ry
Varapuheenjohtaja