Haluan, että tästä nousee kohu




Istun Väestöliiton koulutustilassa ja savu tupruaa korvistani. Edessä puhuu Riikka Riihonen, neuvolalääkäri, Väestöliiton projektityöntekijä: ”Todellisuus päiväkodissa on sitä, että vain selviydytään päivästä toiseen.” Mietin kahta pientä lastani selviytymisen keskellä. Kuuntelen. Haukkaan happea, ehkä sanoakseni jotain, kommentoidakseni tai huutaakseni apua: miksei kukaan tee mitään?

Miksi lasten psykiatrien ja muiden asiantuntijoiden sanomaa ei oteta tosissaan? Miksi lapsista säästetään? Eikö varhaiskasvatuksella vain ole riittävän hyviä lobbaajia? Ovatko sanat "kasvatusala" ja "varhaiskasvatus" koodeja sille, että nyt tätä asiaa ei tarvitse kuunnella? Jopa media kuittasi Väestöliiton tuoreen tutkimuksen lyhyellä uutisoinnilla. Miksi tästä asiasta ei nouse kohua, tehdä lisähaastatteluita ja keskustelupaneeleita? Puhuttiinko tästä eduskunnan kyselytunnilla? Päivähoidon kehittämisen sijaan puhutaan siitä, pitäisikö kotiäitien lähteä töihin. Sehän tarkoittaa vain sitä, että hoitopaikoissa lapset lisääntyvät. Jos uusia ammattikasvattajia on jo nyt vaikea löytää, miten käy, kun lapsimäärät lisääntyvät räjähdysmäisesti?

”Juuri nyt kukaan päivähoidon osapuoli ei ole tilanteeseen tyytyväinen,” kerrotaan tutkimuksen julkistamistilaisuudessa. Eivät ammattikasvattajat, siis ne hoitotädit siellä tarhassa, eivät lapset, siis ne jotka haluaisivat että hoitotäti hymyilisi enemmän, eivätkä vanhemmat, jotka ovat huolissaan siitä, saako lapsi riittävästi huomiota hoidossa. Kun puhutaan syrjäytymisestä ja työttömyydestä, masennuksen huimasta kasvusta, etenkin nuorten keskuudessa, eikö tule mieleen, että eivät nämä asiat päivässä kehity?

Tutkimuksen mukaan suurin ongelma juuri nyt on resurssipula. Koska hoitajamääristä saa lain mukaan ”väliaikaisesti” poiketa, niistä poiketaan. Kunnat mittaavat päiväkodin käyttöastetta, jos "löysiä" löytyy, tilat täytetään uusilla lapsilla. Taloudellisesti kannattavinta on pitää päiväkodit niin täynnä kuin mahdollista. Mihin laki vaan venyy.

Yleinen ongelma tuntuu olevan, että ammattitaitoista sijaista on vaikea löytää. Miksei tästä puhuta? Olisiko niin, että varhaiskasvattajan työ ei houkuttele? Jos ennen huono palkka pystyttiin nielemään työn miellyttävyyden vuoksi, ei enää. Nyt on riskinä se, että sen sijaan, että ammattikasvattajia saataisiin lisää, määrä saattaa vähentyä entisestään. Moni nimittäin harkitsee jo alan vaihtoa.

Ongelma on johdossa. Työntekijöiden viihtyvyys ja resurssipulahan on seurausta huonosta johtamisesta. Johdolla en tarkoita päiväkodin johtajaa, vaan päättäjiä. Ketkä päättävät päivähoidon kustannuksista? Onko heillä tietoa siitä, mikä on todellisuus? Tietävätkö he, mitä ammattikasvattajat joutuvat kestämään päivästä toiseen? Mitä tarkoittaa työssä vain juuri ja juuri selviytyminen? Onko ongelmana siis se, että ne ihmiset, jotka lastemme jokapäiväisistä oloista päättävät, tekevät päätöksensä vain eurojen pohjalta? Kuullaanko ammattikasvattajien sanaa nyt?

Pistetäänpä asia sitten kuntoon. Me Lapessa laadimme parhaillaan kansalaisaloitetta asian korjaamiseksi. Pysy mukana ja kerro muillekin.

Lue lisää tutkimuksesta "Ammattikasvattajan kielletyt tunteet".

Kirjoittaja on Anja Kadziolka, Lapen hallituksen jäsen, viestintä- ja jäsenvastaava, Vihdin aluevastaava ja kahden pienen lapsen äiti.