Kotiäiti tekee itsenäistä yhteiskunnallista työtä




 

Lapen jäsenen, Markku af Heurlinin, kannanotto vuoden alussa velloneeseen keskusteluun kotiäitiydestä:

Kotiäiti tekee itsenäistä yhteiskunnallista työtä

Heikki Hiilamon kirjoitus ”Kotihoidontuki tuki on tulppa” (HS 19.1.) herätti koko lailla vastaväitteitä.

Omien lasten hoito on yhteiskunnallista työtä siinä missä vieraidenkin.  Päiväkotihoidossa yksi henkilö hoitaa 4,5 lasta, joten yhtä lasta kohti menee aktiivista työaikaa lähes kaksi tuntia päivässä.

Kahden lapsen kotiäiti tekee siis puolipäivätyötä. On myös kohtuullista, että hän saa siitä yhteiskunnalta palkkaa. Itse asiassa perhe maksaa nyt ja tulevaisuudessa veroissaan lastensa päivähoidon kustannukset myös silloin, kun vanhemmat voisivat hoitaa asian toisella tavalla.

Suurin osa naisista on aivan tavallisia. Heillä on keskimääräinen koulutus ja he työskentelevät teollisuuden, hoitoalan, palveluiden tai toimistoalan suoritustason tehtävissä. Huomattavin osa heidän tulevista työpaikoistaan on muodossa tai toisessa hoitoalalla, johon kotiäidillä on valmiina ammattitaito.

On turha kiistellä siitä, pitäisikö tasa-arvon nimissä isien osallistua enemmän lastenhoitoon ja kotitöihin. Tämä pitää itsessään väitteen, että lasten ja kodinhoito on vähäarvoisempaa työtä. Suoraan sanoen: tässä ajattelussa on aika lailla ruumiillisen työn halveksuntaa. Kirkkonummella muuten on päivähoidossa töissä kaksi miestä sivareiden lisäksi, joiden työpanosta arvostetaan.

On myös hyvä, että päivähoitopaikan rinnalla vanhemmat voivat itse järjestää hoidon yksityisen perhepäivähoitajan kanssa tai palkkaamalla kotiin lastenhoitajan. Kotiäiti voi myös hoitotyön ohella tehdä osa-aikatyötä. Tuttuni on musiikin ammattilainen ja tekee ajoittain iltakeikkoja. Insinööri-mies hoitaa silloin lapsia.

Pienten lasten hoidon ja yksityisen hoidon tuki tulisi määritellä kunnallisen perhepäivähoitajan palkkauskustannuksiksi omavastuuosuudella eli kunnallisella perhekohtaisella päivähoitomaksulla vähennettynä. Palkkauskustannukset käsittäisivät palkan (n 380 e/kk lasta kohti hoitokuukaudessa), lomakorvauksen, sosiaaliturva-, eläke ja muut työnantajavakuutusmaksut sekä verovapaan kustannuskorvauksen mutta eivät hallintokuluja. Perusteena oleva summa tulisi olemaan noin 650 euroa hoitokuukautta kohti eli vuodessa 7.150 euroa, mistä vähennetään perhekohtainen päivähoitomaksu.

Tällä rahalla vanhemmat palkkaavat itsensä tai ulkopuolisen hoitamaan lapsiaan tai tekevät tästä yhdistelmän. Hoitokorvaus on veronalaista tuloa, mutta tästä toiselle maksettu palkka on verotuksessa vähennyskelpoinen. Ottamalla lisäksi hoitolapsia lasten kotihoitaja voi saavuttaa perushoitajan tulotason. Jos lapsi on kunnallisessa puolipäivähoidossa, ym. summasta maksetaan perheelle puolet. Joustavuutta voidaan luonnollisesti tästäkin lisätä.

Kirkkonummella on maan kattavin kotihoidon ja yksityisen hoidon kunnallinen lisä. Vuoden alusta kunnalliset perhepäivähoitajat saavat myös omistat lapsistaan kunnallisen työehtosopimuksen mukaista hoitokorvausta. Minua hieman hämmentää, että Heikki Hiilamo eivätkä muutkaan sosiaalihallinnon asiantuntijat eivät tietääkseni koskaan ole kysyneet kunnan päivähoitotoimistosta, miten ja miksi tähän ratkaisuun on päädytty.

(HS 01/13)


Suurin osa ihmisistä ei ole ura-ammateissa

Tiina Peklslev, valtiotieteen ylioppilas ja sairaanhoitaja kirjoitti varsin tuohtuneen kommentin (HS 29.1) omana kirjoitukseeni Kotiäiti tekee itsenäistä yhteiskunnallista työtä. (HS 27.1.). Hän kiinnitti huomiota seuraavaan väittämääni.

”Suurin osa naisista on aivan tavallisia. Heillä on keskimääräinen koulutus ja he työskentelevät teollisuuden, hoitoalan, palveluiden tai toimistoalan suoritustason tehtävissä. Huomattavin osa heidän tulevista työpaikoistaan on muodossa tai toisessa hoitoalalla, johon kotiäidillä on valmiina ammattitaito.”

Viite ei ole aivan stetsonista. Se perustuu n. 25 vuoden aikana seurattuun keskusteluun lehdissä, aikakausijulkaisuissa asiaa käsittelevissä kirjoissa, tilastojen tutkimiseen sekä myös keskusteluihin mm. perheyrityksemme pienehkön sijoitussalkun hoitajan kanssa.

Euroopassa teollisuuden työpaikat katoavat, valitettavasti, ja vanhustenhuolto on kasvuala. Se tarjoaa työtä sekä hoitajille että muulle työvoimalle kuten siivoojille, keittäjille, avustajille ja toimistonhoitajille. Tämä on sama paljolti samaa työtä, mitä nainen kotonakin tekee. Kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia toimeentuloaan juuri siinä ammatissa, jota erityisesti haluaisi tehdä.

Ensisynnyttäjien keski-ikä on maassamme vajaat 30 vuotta. Lähes kaikilla äideillä on jokin perusasteen jälkeinen tutkinto, hyvin usein juuri sairaanhoitajan 3½-vuotinen tai lähihoitajan (2 v) tutkinto, ja myös työkokemusta. Lähihoitajan tutkinnon voi aikuisopiskelija myös suorittaa etäopiskeluna näyttökokein työn yhteydessä.

Suurin naisista kuten suuri osa miehistäkään ei ole ura-ammatissa. 80-luvulla suosittu sanonta on nykyään lähinnä mautonta pilaa: ”Tavallisen palkansaajan uranhuippu on siinä, kun firmaa saneerattaessa ei potkaista pellolle.”

Mainitsemassani esimerkkitapauksessa äiti oli vuoden alussa saanut puolipäivätyön lastentarhasta. Tietenkin toinen lapsi heti sairastui. Isä jäi hoitamaan lasta, sillä suunnitteluinsinöörinä hän pystyy hoitamaan työnsä osittain etänä. Aina se ei ole mahdollista. Kuorma-autonkuljettajalta tai sähköasentajalta tämä ei onnistuisi.

(HS 01/13)