Lapselle syli -aloitteesta ihan tavallisena äitinä




Lapselle syli -kansalaisaloitteemme tulee allekirjoitettavaksi ensi viikon keskiviikkona, 17.4. Kuten moni muukin lapsia koskeva asia, myös tämä tulee herättämään kahdenlaisia reaktioita: kiihkeää puolustusta ja kiihkeää vastustusta. Moni on varmasti tyytyväinen lapsensa päiväkotiin, minäkin olen, enpä sinne lapsiani muuten veisi. Mutta uskon ja tiedän, että sielläkin kaivataan lisäresursseja.

Mitä sitten vaadimme?

Vaadimme aloitteessamme pienempiä ryhmäkokoja päiväkotiin, enemmän hoitajia per lapsi ja sitä, että alle kolmevuotiaiden ryhmässä hoitajat eivät vaihtuisi liian usein, jotta ihan pienimpien elämään ei tulisi jatkuvasti muutoksia. Katso tästä tarkemmin vaatimuksemme.

Itse en ole kasvatusalan ammattilainen, mutta uskon ammattilaisten sanaan. Oma näkökantani ihan tavallisena äitinä on tämä: en halua, että lapseni nenä jää niistämättä tai pylly pyyhkimättä resurssipulan takia. En halua, että lapseni ovat pitkän päivän päiväkodissa ilman syliä, että joku halaisi heitä, katsoisi silmiin ja varmistaisi että heillä on turvallinen olla. En halua edes ajatella riittämättömän hoivan vaikutuksia lasteni aivojen kehitykseen. Tuskin kukaan haluaa. Mutta silti sekin mahdollisuus pitää ottaa huomioon.

Aloitteen perusteluista voit lukea, minkälaisia vaikutuksia liian suurilla ryhmillä ja resurssipulalla on lastemme elämään.

Yksi suuri huoleni on myös päivähoitajien jaksaminen ja yleinen ammatin houkuttelevuus. Jos ennen matalan palkan kompensoi työn palkitsevuus, nyt työolot näyttävät ajavan kasvattajia pois alalta. Moni niistä ihanista päiväkodin tädeistä miettii nyt siis alan vaihtoa! Itse haluan pitää lujasti kiinni lasteni päivähoitajista, sillä tutut hoitajat tuovat turvaa lasteni elämään.

Lapselle syli -aloitteen vaatimuksista ei ole haittaa kenellekään, päinvastoin, resurssien lisääminen ja ryhmien pienentäminen on hyväksi jokaiselle päivähoidon osapuolelle ja vaikka kustannuksissa ehkä kirpaisee nyt, säästää niitä myöhemmässä vaiheessa. Toivon siis täydestä sydämestäni, että sinäkin käyt allekirjoittamassa aloitteen.