Lapsiperheiden toimeentulon kiristämisellä vakavat seuraukset




Päivähoitomaksujen enimmäismaksun korotus 22%, josta Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti eilen, on kohtuuttoman kova, varsinkin kun ajatellaan heikennyksiä, joita varhaiskasvatukseen on jo aiemmin tehty muun muassa sallimalla suurempia ryhmäkokoja. Korkein korotus osuu myös entistä useampaan perheeseen, kun jo keskituloiset perheet nousevat korkeimpaan maksuluokkaan. Lapsiperheisiin kohdistuu lisäksi monia muita tuoreita, sekä suoria että välillisiä leikkauksia, jotka hankaloittavat toimeentuloa entisestään.

Lapsiperheiden toimeentulon kiristäminen on tuhon tie, tapahtuu se sitten korotusten tai leikkausten kautta. Luottamus lasten kanssa selviämiseen on jo nyt kriisissä, lapsimäärä laskee jo viidettä vuotta peräkkäin ja vauhti näyttää kiihtyvän. Viimeksi näin vähän lapsia syntyi nälkävuosina vuonna 1868 (http://www.stat.fi/til/synt/2015/synt_2015_2016-04-14_tie_001_fi.html).

Huolen aiheena tulisi olla erityisesti se, miten tämä vaikuttaa perheisiin joissa on useampia eri ikäisiä lapsia, kun nykyhallituksen toimesta myös koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja tullaan reilusti korottamaan.

Tulisi vakavasti pohtia, millä tavoin lapsiperheiden vyönkiristäminen entistäkin tiukemmalle vaikuttaa syntyvyyteen ja väestön huoltosuhteeseen. Kaksikymmentä vuotta sitten työiässä oli viisi yhtä eläkeikäistä kohden, nyt on kolme. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua ja siitä eteenpäin työikäisiä eläkeikäistä kohden on kaksi, ellei suunta muutu ja tuskin tällä menolla muuttuu, mittavasta maahanmuutosta huolimatta.

Julkisen rahoituspohjan riittävyyteen tarvitaan jatkossa enemmän hyvätuloista ja hyvin koulutettua työvoimaa. Lapset ovat tulevaa työvoimaa ja suomalainen koulutus on kilpailukykyistä. Lasten kulutus- ja tilantarpeisiin vastaaminen työllistää jo nyt. Tästä huolimatta myös koulutus on leikkausten kohteena. 

Yhteiskuntamme ei tule kestämään lapsiperheiden hyvinvoinnin laiminlyönnistä aiheutuvia seurauksia. Epäsuotuisista kasvuolosuhteista johtuvia ongelmia voi olla erittäin vaikeaa tai joskus jopa mahdotonta korjata lapsuus- ja nuoruusiän jälkeen. Useissa suomalaisissa tutkimuksissa on todettu, että lapsuuden yksittäiset ongelmat olivat yhteydessä aikuisuuden alentuneeseen toimintakykyyn. Lapsen perheen taloudellisilla vaikeuksilla on todettu olevan yhteys myös aikuisiän pitkäaikaissairastavuuteen (http://ojs.tsv.fi/index.php/SA/article/download/2356/2195).

Lapset ovat rikkaus ja mittava henkinen voimavara yhteiskunnalle - kasvaahan lapsiperheissä tulevaisuus. Lapset eivät saa olla koskaan säästöjen vaan yhteiskunnan investoinnin kohde. Heihin, tulevina yhteiskunnan rakentajina ja ylläpitäjinä, tulee investoida ensisijaisesti.

Lapsiperheissä kasvaa tulevaisuuden työvoima ja on syytä huolehtia, että etenkään epävarmassa taloudellisessa tilanteessa lyhytjänteinen taloudellinen ajattelu ei ohjaa päätöksiä. Se, mikä nyt säästetään lasten hyvinvoinnista, tulee maksettavaksi tulevaisuudessa tavalla tai toisella. Lasten kasvatuksen resursoinnissa vuosikymmeniä jatkuneen tuotantoteknisen ajattelutavan sijaan on vihdoinkin keskityttävä oikeasti tuotantotaloudelliseen ajattelutapaan. Tässä ajattelutavassa otetaan huomioon välittömien kustannusten lisäksi myös pitkällä aikavälillä lankeavat kulut. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.