Vanhemmuuden tukeminen on avain hyvinvointierojen kaventamiseen




Kotihoidon tuki on budjettiriihessä jälleen päättäjien pöydällä. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen tekee kovasti työtä siirtääkseen kotihoidossa olevat lapset aiemmin päiväkoteihin varhaiskasvatukseen. Asian edistämiseksi Grahn-Laasonen mm. nimitti työryhmän selvittämään, miten varhaiskasvatuksen osallistumisastetta voitaisiin nostaa.

Työryhmän raportti esittää, että mm. 2-vuotiaiden kotihoidon tuen leikkaaminen, varhaiskasvatusmaksujen alentaminen ja maksuttoman esikoulun laajentaminen 5-vuotiaisiin olisivat keinoja saada lapsia aikaisemmin varhaiskasvatukseen - ja äidit nopeammin töihin.

Peruspalvelu- ja perheministeri Annika Saarikko peräänkuuluttaa blogissaan laajaa yhteiskunnallista arvokeskustelua perheiden tarpeista ja muuttuneesta todellisuudesta. Sellainen olisi todellakin paikallaan ja keskusteluun tulisi ottaa myös perheet mukaan. Se jo tiedetään Alma Median kyselytutkimuksen perusteella, että enemmistö suomalaisista, puoluekantaan katsomatta, haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuki onkin suomalainen sosiaalinen innovaatio (Ilkka Taipale: 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta, SKS 2015) ja sitä tulee kehittää, ei romuttaa.

Useilla puolueilla näyttää kuitenkin olevan hämmästyttävän vahva yhteisymmärrys siitä, että äidit pitäisi saada nykyistä aikaisemmin töihin ja lapset päiväkoteihin varhaiskasvatukseen. Asiaa perustellaan niin tasa-arvolla kuin kestävyysvajeella ja myös sillä, että erityisesti heikommassa asemassa olevien perheiden lapset hyötyisivät varhaiskasvatuksesta. Harvoin avataan mitä “heikommassa asemassa” olevalla tarkoitetaan, mutta yleensä sillä viitataan perheen tulotasoon ja vanhempien/äidin koulutustasoon.

Toki pienet tulot voivat kytkeytyä monenlaiseen pulmaan perheessä, mutta ovatko päättäjät ja osa tutkijoista todella sitä mieltä, että esim. siivojavanhemman tarjoama kasvatus ja hoiva olisi lapselle jotenkin epäsuotuisaa verrattuna korkeakoulutetun vanhemman tarjoamaan kasvatukseen ja hoivaan? Pienituloisen ja vähän kouluja käyneen lapsetko pitäisi pelastaa ammattilaisten kasvatettavaksi viimeistään 2-vuotiaina?

Tutkimukset USA:ssa kertovat, että lapsen kouluvalmiuden kannalta merkittävintä on - yllätys, yllätys - vanhemmuus - ei varhaiskasvatus.

Tutkijat ovat huomanneet, että USA:ssa (jossa on paljon suuremmat hyvinvointierot ym kuin meillä Suomessa) köyhempien perheiden lapset ovat ottaneet parempiosaisten lapsia kiinni kouluvalmiuksissa. Tieto lukemisen tärkeydestä on saavuttanut köyhemmätkin vanhemmat ja lapsille on luettu ja käyty kirjastossa aikaisempaa enemmän. Ja tämä muutos vanhemmuudessa tapahtui aikaan, jolloin hyvinvointierot muuten kasvoivat ja varhaiskasvatuksen osallistumisaste laski (tekstissä puhutaan preschoolista ja USA:ssa se tarkoittaa yleensä ennen kindergardenia olevaa esikoulua eli 3-4-vuotiaiden varhaiskasvatusta).

Samaan aikaan kun USA:n politiikassa on keskitytty siihen, että lapset pääsevät varhaiskasvatukseen, köyhemmissä perheissä vanhemmat ovat ripeällä tahdilla muuttaneet kasvatustapojaan. Tutkijoilla on avoimia kysymyksiä ja ilmiötä hämmästellään, vaikkakaan vanhemmuuden uudelleenmuotoutuminen ei ole yllättävää. Arvellaan, että vanhemmuutta tukemalla voidaan jopa nopeuttaa huono- ja hyväosaisten kouluvalmiuksissa olevan eron kaventumista.

Uskallan väittää, että vanhemmuuden ja perheiden tukeminen nykyistä paremmin olisi meillä Suomessa avain lasten hyvinvointierojen tasaamiseen ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien luomiseen. Kotivanhempien siirtäminen nykyistä aikaisemmin työmarkkinoille ja taaperoiden massasiirto päiväkoteihin aiheuttaisi vain ahdinkoa perheille ja kustannuksia yhteiskunnalle.

Syntyvyyttä ei sovi myöskään unohtaa, sillä syntyvyyden romahtaminen on perussyy kestävyysvajeeseen. Syntyvyyden kannalta on keskeistä, että perheillä on aidosti oikeus päättää kuka lasta hoitaa ja missä lasta hoidetaan. Sitä ei tule säätää ja arvottaa ylhäältä päin päättäjien pöydällä, vaan kaikkia eri hoitomuotoja tulisi tukea taloudellisesti yhtä paljon.