Taasko leikataan lapsiperheiltä ja opiskelijoilta?




Hallitus aloitti tänään budjettiriihensä. Pitkin kevättä ja kesää on puhuttu välttämättömistä, kipeistäkin rakenneuudistuksista, joita nyt tarvitaan. Jutta Urpilainen on muistutellut kansalaisia siitä, kuinka mennyt aika ei palaa ja korostanut työn arvostuksen nostamisen tärkeyttä.

Varsinaisia lausuntoja hallitus antaa ilmeisesti vasta huomenna, mutta esiin on jo tihkunut hieman tietoja. Niiden sisältö ei, valitettavasti, yllättänyt juurikaan. Eläkeikä, opiskelijat ja lapsiperheet. Eläkeiän nosto meillä on väistämättä edessä, sille ei mahda enää mitään. Se, onko kukaan meistä nykyisistä kolmikymppisistä siinä vaiheessa enää työkykyinen kehityssuunnan huomioon ottaen on tietysti täysin eri asia, mutta ei nyt vaivata päätämme turhalla järkeilyllä. Opiskelijoiden elämää Valtiovarainministeriö on ajatellut ilahduttaa ohjaamalla opintotukea lisääntyvässä määrin lainapohjaiseksi, joka on tietysti pelkästään reilua varsinkin kun ottaa huomioon sen että ulkomaalaiset opiskelijat opiskelevat edelleen Suomessa ilman lukukausimaksuja. Tietysti tässähän päivähoidon kustannusongelma ratkeaa tulevaisuudessa kuin itsestään kun lapsentekoiässä olevat nuoret paiskivat töitä maksaakseen lainansa pois eivätkä lainojensa ja pätkätöidensä keskellä haaveilekaan jälkikasvusta.

No, asiaan. Lasten kotihoidon ja päivähoidon väliset erot kustannuksissa ovat käytettävästä laskelmasta riippuen milloin mitäkin. Niitä tässä luettuani tuli samanlainen olo kuin Valtiotieteellisen kvalitatiivisella tutkimusharjoituskurssilla; ensin valitaan se, mitä mieltä ollaan ja sitten tehdään sitä tukeva tutkimus. Ei se mitään. Kaikkihan me tiedämme, ettei kaikkia asioita voi mitata rahassa. Se on kuitenkin varmaa, että kunnallinen päivähoito on muutosten edessä, jos kotihoidon kestoa tai tukea todella leikataan.

Näkisin esimerkiksi mielelläni laskelmat siitä, kuinka esimerkiksi Vantaan kaupunki, jossa itse asun, aikoo järjestää kunnalliseen päivähoitoon tarvittavat muutokset kun kotihoidontuen leikkaamisen seurauksena päivähoitoon siirtyvien lapsien määrä kasvaa. Tilanne on siinäkin mielessä kiinnostava, että Vantaa on vasta leikannut kotihoidossa olevasta lapsesta maksettavaa kuntalisää kahdesta vuodesta puoleentoista vuoteen. Vuoden 2013 alusta kaupungin talouden tasapainottamis- ja velkaohjelman yhteydessä varhaiskasvatuksesta on vähennetty 3,5 miljoonaa ja säästöt iskivät muun muassa erityishuomiota tarvitseviin lapsiin. Marraskuussa 2012 Yle uutisoi Vantaan tilanteesta kertoen, että Vantaalla on hälyttävä pula lastentarhanopettajista ja opettajat pelkäävät  lasten kehityksen seuraamisesta tulevan entistä haastavampaa ryhmien suurentuessa.

Pääministerimme Jyrki Katainen ilmoitti jokin aika sitten, että uusia kipeitä ratkaisuja on tulossa ja ne iskevät kaikkiin suomalaisiin. Miksi minusta siis näyttää, että ne iskevät taas kerran lapsiperheisiin ja opiskelijoihin?

Valtionvarainministeriön esityksessä todetaan, ettei ”kotihoidon tuen keston lyhentäminen ei ainakaan lyhyellä aikavälillä tuottaisi merkittäviä julkistaloudellisia säästöjä. Sillä olisi kuitenkin muita, jopa säästöjä tärkeämpiä vaikutuksia, kuten sukupuolten välisen tasa-arvon parantuminen työmarkkinoilla” (IS 28.8.13).

Lause herätti allekirjoittaneessa naisihmisessä monenlaisia tunteita, joita on hankalaa ilmaista. Yritän kuitenkin: kiitos, valtiovarainministeriö, tasa-arvoani koskevasta huolestanne. Tasa-arvoni voi oikein hyvin. Aikuisena oikeuksistani tietoisena ihmisenä olen pärjäillyt tasa-arvoineni aika mukavasti ja osaan kyllä pitää siitä huolen. Sen sijaan alan olla todella huolissani lapseni tasa-arvosta. Löytyisikö työkalupakistanne vaihteeksi jotakin, joka parantaisi sitä?

Anna Kaivosoja

Lapsiperheiden Etujärjestö ry:n jäsensihteeri

valt.tiet.yo

Tule keskustelemaan Facebook-sivuillemme!