Tule mukaan Lapen toimintaan!




Nyt on uusi vuosi Lapella edessä ja vajaan kahden viikon päästä yhdistykselle valitaan hallitus vuodelle 2014. Elämme perhepolitiikan saralla vilkasta aikaa, kun mm. kotihoidon tuen uudistuksen ja varhaiskasvatuslain valmistelut jatkuvat.

Tarvitsemme uutta voimaa ja viisautta jatkaa tärkeää työtämme. Tarvitsemme ennen kaikkea ihmisiä, yhdessä tekemään ja viemään asiaamme eteenpäin.




Olisitko sinä kiinnostunut omalla persoonallasi ja lahjoillasi tulemaan mukaan ja vaikuttamaan?

Mikäli aktiivinen toiminta Lapessa kiinnostaa, tai haluat tulla kuuntelemaan ja tapaamaan muita lapelaisia, nyt on erittäin hyvä tilaisuus!

Viime vuosi Lapessa oli mielenkiintoinen ja jopa vauhdikas. Lapselle syli -kansalaisaloite oli voimakas kannanotto päivähoidon laadun parantamiseksi. Alku keväästä onkin saatu tieto, että uutta varhaiskasvatuslakia valmisteleva työryhmä aikoo ehdottaa opetusministerille lapsiryhmien koon nykyistä tiukempaa rajaamista. Mahtavaa!

Suomen hallituksen esittämät lakiuudistukset kotihoidon tuen jakamisesta antoivat aihetta useille kannanotoille ja mielenosoitukselle, jossa luovutettiin yli 20 000 nimeä kerännyt adressi ”Kotihoidon tuki perheiden päätettäväksi”. Lapessa oltiin aktiivisesti yhteydessä hallitukseen ja eduskuntaan pyrkimällä vaikuttamaan kotihoidon tuen lakiuudistukseen lapsiperheiden hyväksi.

Osallistumalla Kuluttajaparlamenttin, 50 sosiaali- ja terveysjärjestön kanssa, olimme mukana viemässä tärkeitä, lapsiperheiden jaksamistakin, koskevia kannanottoja Suomen ylimmälle johdolle ja virkamiehille. Lisäksi Lape on ollut mukana Väestöliitossa ja Kelan asiakasraadissa.

Runsas blogi- ja mielipidekirjoittelu toi hyvin yhdistyksemme kannan esille niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin. Myös mediaa kiinnosti kantamme ja osallistuimmekin useaan tv- ja radiohaastatteluun.

Lastenoikeuksien päivänä Lape osallistui ja esittäytyi tapahtumassa Mikkelissä ja uusi paikallisjaostokin ehdittiin perustaa Keski-Suomeen. Salossa järjestettiin Lapsiperheiden Etujärjestön nimissä mielenilmausmarssi ja toritapahtuma, jolla vastustettiin synnytysosaston siirtoa Salon aluesairaalasta Turkuun. Tapahtumaan osallistui tuhansia ihmisiä ja se sai laajasti huomiota mediassa.

Jos sinua kiinnostaa olla yhdistyksen toiminnassa mukana, nyt on helppoa tulla mukaan! Lapessa on nyt mielenkiintoisia tehtäviä auki. Tällä hetkellä haemme lisää ehdokkaita hallitukseen kehittämään yhdistyksen toimintaa ja päättämään yhdistyksen asioista. Kiinnostaisiko sinua kirjoittaa uutiskirjettä tai oletko kiinnostunut internetsivujen päivittämisestä ja ylläpidosta? Haluaisitko toimia omalla alueellasi Lapen yhteyshenkilönä? Älä epäröi ottaa yhteyttä, jos aktiivinen toiminta kiinnostaa! Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, joten voit osallistua oman mielenkiintosi ja voimavarojesi mukaan.


Uudet innokkaat toimijat ovat aina erittäin tervetulleita mukaan ja vähäinenkin panos on aina hyödyksi!

Lapessa on tapana, että hallitukseen ehdolla olevat esittelevät itsensä yhdistyksen keskustelupalstalla Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia voit rekisteröityä nettisivuilla. Kaikkien palstalle pyrkivien jäsenyys tarkistetaan, joten päästäksesi nopeammin palstalle laita puheenjohtajalle viestiä rekisteröitymisestäsi (rfabritius(@)gmail.com).


Lämpimästi tervetuloa Lapsiperheiden Etujärjestön vuosikokoukseen!

Aika:
Lauantai 29.3.2014 klo 15.00
Paikka: Kansalaistalo Mansikkapaikka ry,
Lentävänniemenkatu 6, 33410 Tampere

Lisätietoja kokouksesta ja Lapen toiminnasta saat allekirjoittaneilta.


Yhteydenotot:

Roberta Fabritius
puheenjohtaja

puh. 044 540 2727

rfabritius(@)gmail.com

Minna Mustonen

hallituksen jäsen
puh. 040 839 7371


minnamustonen1(@)gmail.com