Laitoin VM:n liikenneverovalmistelusta vastaaville virkamiehille (Sailas, Arvela ja Sandell) seuraavan kysymyksen liikenneverotukseen liittyen ja cc:t vastaavalle poliittiselle johdolle. Toivottavasti vastaavat tai ainakin korjaavat tilanteen.
t Matti Sillanpää
-------------------
Hyvät auto- ja liikenneverovalmistelusta vastaavat
Uudessa pakettiautojen autoverolaissa on tavoitteena (HE 192/2008) "... saada aikaan riittävän yksinkertainen ja hallinnollisesti toimiva hiilidioksidipäästöihin perustuva veromalli, joka samalla ottaisi huomioon auton tavarankuljetuskyvyn." Tähän viitataan pakettiautojen yhteydessä myös hallituksen esityksessä uudeksi ajoneuvoverolaiksi.
Vastaava kuljetuskykyyn viittaava tavoite ja toteutus puuttuu henkilöautoja koskevasta autoverolaista (1292/2007). Tämä on johtanut käytännössä kotitalouksien verottamiseen lisälapsista, mikä on asettanut suomalaiset lain edessä eriarvoiseen asemaan lapsiluvun perusteella. Lapsiluku ei ole perustuslaissa tarkoitettu eikä yleistä oikeustajua vastaava hyväksyttävä peruste eriarvoiseen asemaan asettamiselle.
7-9 paikkaisten henkilöautojen autoveron määräytyminen muodollisesti CO2 -päästöjen, mutta käytännössä perheenjäsenten määrästä johtuvan kuljetuskyvyn perusteella on ristiriidassa paitsi perustuslain takaamien tasaveroisten oikeuksien, myös maamme ikärakennekehityksen ja tulevaisuuden työvoimatarpeen korjaamisen kanssa. Yli kaksilapsisten kotitalouksien määrä ja osuus ratkaisevat käytännössä uusiutuuko työvoima. Lapsiluvulla kerrottuna ison lapsiperheen tuottama työvoimahyöty on merkittävä lasten hoitomuodosta riippumatta, koska jokainen lapsi merkitsee yhteiskunnan kannalta keskimäärin 35 henkilötyövuoden työpanosta tulevaisuudessa. Ei ole yleisen edun eikä verottajankaan pitkän tähtäimen edun mukaista rankaista muita suuremmalla välillisellä ja suoralla lisäverotuksella kotitalouksia lisälasten saannista ja käytännön tarpeiden tyydyttämisestä liikenteen, eikä myöskään asumisen ja kulutuksen verotuksen yhteydessä.
Milloin ja millaisena pakettiautojen yhteydessä huomioitua vastaava tavoite ja periaate on tarkoitus toteuttaa suurille lapsiperheille soveltuvien 7-9 paikkaisten henkilöautojen auto- ja ajoneuvoverotuksessa? Kysyn tätä teiltä, koska olette käytännössä vastuussa verovalmistelussa huomiotta jääneestä ja poliittinen päätöksentekokoneisto on siten "teidän armoillanne".
Kunnioittaen
Matti Sillanpää
[yhteystiedot poistettu tästä]
Taustaksi vastaamiselle:
- Tapaamisemme yhteydessä toimitin lapsiluvultaan 3+ perheitä koskevaa materiaalia, jossa oli myös autoverotusta koskevaa tietoa (vrt.
http://www.lape.fi/yhdistys/3-teema/ )
- Valtiovarainvaliokunta kehotti ottamaan huomioon monilapsiset perheet vuoden 2010 selvityksessä valiokunnalle (Valtiovarainvaliokunnan mietintö 23/2007 vp); monilapsisten perheiden autoverolain takia vaikeutuvasta tilanteesta oli maininta myös eduskunnan saatekeskustelussa
- Suomen CO2 -päästöt ovat 0,2% maailman CO2 -päästöistä eli kokonaisvaikutuksemme suuruusjärjestyksessä listattujen maiden 6-7 prosenttiin jäävässä päästöjen hännänhuipussa on käytännössä varsin vähäinen
- Liikenteen osuus tästä 2 promillesta on viidesosa ja henkilöautojen osuus vielä siitä vain reilu puolet
- Vähintään 7 -paikkaisten autojen osuus henkilöautokannasta on noin 3% ja 9 -paikkaisten osuus noin 1%
- Merkitykseensä nähden 7-9 paikkaisen auton autovero on pääosin kohtuuttoman paljon suurempi kuin 0-2 lapsisen kotitalouden 5-paikkaisen auton vero: tyypillisesti 9-paikkaisen auton verojen osuudella on saanut hankittua 5-paikkaisen auton isosta valikoimasta
- 7-9 paikkaisten autojen lisäverotus kohdistuu lapsiperheosaan, jonka toimeentulo on muita huonompi ( Kuvio 4.5
http://tilastokeskus.fi/til/tjt/2007/tjt_2007_2009-05-20_kat_004_fi.html ) ja veronmaksukyky pienempi
- 7-9 paikkaisten autojen suuremmat verottomat hankintahinnat, suuremmat huoltokulut ja suuremmat polttoainemenot (ja samalla polttoaineverot) pitävät riittävästi huolen siitä, ettei niitä hankita tarpeettomasti, eikä näillä lisäveroilla ole edes valtiotaloudellista merkitystä kun muiden autojen osuus on 97-99%
Koska CO2 -päästöt esimerkiksi rekisteriin merkityn paikkaluvun perusteella laskettua henkilökuljetuskilometriä kohden ovat vastaavien viisipaikkaisten autojen kanssa samaa suuruusluokkaa, pitäisi 7-9 paikkaisten autojen auto- ja ajoneuvoveroja voida kohtuullistaa lapsi- tai paikkaluvun perusteella suoraan verosta tehtävin lapsivähennyksin. Tätä puoltaa myös isojen lapsiperheiden muita suurempi työvoimatuotto ja sen takia lasten kasvuvaiheessa alentunut veronmaksukyky.
Vertailun vuoksi: 307 miljoonan ihmisen USA:n CO2 -päästöt ovat viidesosa maailman CO2 -päästöistä, mutta autojen hinnat ovat verotuksesta johtuen olennaisesti Suomea edullisemmat ja bensiinin keskimääräinen hinta luokkaa 0,45 euroa/litra. Ilmastomuutosta vastaan taistelu on tärkeää, mutta tätä taustaa vasten suomalaisten ohjaaminen jo nykytasoisella polttoaine- ja autoverotuksella on reippaasti ylimitoitettua. Isojen lapsiperheiden osalta liikenneverotus on täysin kohtuutonta ja ylikorostunutta ja välittömän korjauksen tarpeessa.